Jaoin viime viikonloppuna Facebook-profiilissani Ylen artikkelin uudesta varhaiskasvatussuunnitelmasta (vasu) ja sen uskonnollisesta sitouttamattomuudesta. Artikkelissa kävi hyvin ilmi, että tästä huolimatta seurakunnat ovat edelleen varhaiskasvatuksen tärkeitä, vasussa erikseen mainittuja kumppaneita.
Kotikaupungissani Hyvinkäällä on aiemmin ollut sovittuna käytäntö, että seurakunnan varhaiskasvattajat (ent. lastenohjaajat) käyvät sovitusti päiväkodeissa pitämässä muutaman seurakuntahetken toimintakausittain. Näissä seurakuntahetkissä on ollut kristillistä sisältöä ja vanhemmilta on erikseen kysytty lupa, saavatko lapset osallistua niihin. Mikäli vanhemmat eivät ole lupaa antaneet, on ollut päiväkodin asia miettiä erikseen näille lapsille sisällöltään vastaavaa toimintaa seurakuntahetken ajaksi. Ymmärtääkseni ja oman kokemukseni mukaan suurin osa vanhemmista on antanut luvan lapsilleen osallistua seurakuntahetkiin. Nyt uuden vasun myötä tällaisia seurakuntahetkiä ei enää tietenkään pidetä, mutta yhteistyö seurakunnan kanssa jatkuu, eikö?
No, kuulemani mukaan ei jatku. Hyvinkään kaupunki tulkitsee vasua äärimmäisen tiukasti ja yhteistyö seurakunnan kanssa on ainakin minimoitu ja / tai jopa lopetettu. Lisäksi monesta suunnasta on kantautunut tietoa, että yhteistyön päättymisen syy olisi lähinnä Hyvinkään Seurakunnassa, vaikka asia ei ainakaan näin mustavalkoisesti ole. Ja yhteistyötä pitäisi olla edelleen, jopa tiivistä sellaista, uuden vasunkin mukaan.
Muistan, kun Hyvinkäällä ryhdyttiin keskustelemaan seurakunnan ja varhaiskasvatuksen uskontokasvatusmentoroinnista (sana on omani, sisältö lähentynee kuitenkin totuutta) ja kuinka tyytyväisenä se otettiin vastaan. Varhaiskasvatuksessa tulee vastaan monia lasten syvällisiä ja hengellisiäkin pohdintoja, joihin vastaaminen voi joskus olla hankalaa. Mentoroinnista haluttiin työkaluja esimerkiksi tällaisiin hetkiin. Lapset ovat luonnostaan melko syvällisiä, etenkin jos heidän antaa olla, meidän aikuisten pitäisi vain osata vastata heidän aloitteisiinsa. Lapsella on oikeus syvällisiin pohdintoihin aikuisen tuella, oikeus pyhään. Esimerkiksi tässä seurakunta olisi mielestäni erinomaisena varhaiskasvatuksen tukena edelleen.
Jos ajatellaan kristinuskon, tai ymmärtääkseni minkä tahansa uskonnon, perimmäisiä arvoja, ne ovat hyvin yleisinhimillisiä. Itsensä ja muiden hyväksyminen ja kunnioittaminen, pyrkimys inhimilliseen kehittymiseen sekä muiden auttaminen ovat kaikki asioita, jotka kuuluvat kyllä syvästi kristillisyyteen, mutta jotka kuuluvat myös "hyvään" elämään taustasta riippumatta. Seurakunnan varhaiskasvattajilla on ymmärtääkseni koulutuksen ja kokemuksen tuomat hyvät työkalut käsitellä näitä asioita ilman kristillistä näkökulmaa. Ja koska olemme voineet luottaa seurakunnan varhaiskasvattajiin yhteistyökumppaneina aiemmin, voinemme luottaa heihin edelleen.
Kaikessa monitoimijaisessa yhteistyössä jokainen meistä yhteistyökumppaneista tuo mukanaan oman osaamisensa. Yhteistyö toimii, jos luotettaviksi osoittautuneisiin kumppaneihin luotetaan edelleen, vaikka yhteistyön rooli muuttuisikin. Toivon, että niin täällä meillä kuin muuallakin.
PS. Seurakunnan roolia uudessa vasussa pohditaan myös Vasu kirkossa -blogissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti