Kiireellinen, kiireinen, kiire... Kun sanaa oikein makustelee, niin se oikein kirskahtaa kireänä suussani ja mielessäni. Kaikilla on varmasti joskus kiire, mutta jos siitä tulee pysyvä olotila, kannattaa sille tehdä jotain.
Havahduin ensimmäistä kertaa kiireeseen ollessani opiskeluihin kuuluvassa harjoittelussa päiväkodissa. Ryhmä oli kaikkein pienimpien eikä nuorin lapsista osannut vielä kävelläkään. Kaikkein pienimpien lasten ryhmässä on kaikkein eniten perushoivaa ja siksi siellä voisi kuvitella olevan myös kiirettä. Tässä ryhmässä oli kuitenkin erikseen päätetty, että kiirettä ei ole ja se oli ratkaistu muun muassa hyvällä ja selkeällä työnjaolla. Opiskelijaelämäni koostui opinnoista, töistä ja osakuntaelämästä ja kiirettä piisasi. Onneksi harjoitteluni osoitti minulle, että kiireeseen, tai ainakin sen tuntuun, voi vaikuttaa.
Mielestäni jossain vaiheessa oli vallalla ajatus, että ihminen on sitä tärkeämpi, mitä kiireisempi hän on. Ajattelin todennäköisesti itsekin niin, tosin muistan haaveilleeni siitä, että kun joskus voin vaikuttaa enemmän omiin aikatauluihini, suunnittelen ne silloin niin ettei minun tarvitse siirtyä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Lienen nyt siinä iässä / vaiheessa kuin tuolloin haaveilin. Tapaamisten aikatauluihin en voi määräänsä enempää vaikuttaa, mutta kiireellä ei, onneksi, ole merkittävää roolia elämässäni. Ja kiirettä en pidä mitenkään ihmistä jalostavana, melkeinpä päinvastoin.
Yksi työtehtävistäni on paikallislehti Aamupostin lukeminen. En lue sitä läheskään päivittäin, sillä en ehdi. Se ei tarkoita, että minulla olisi jatkuva kiire, vaan sitä, että lehden lukeminen ei ole tärkeysjärjestyksessäni kovinkaan korkealla. Joka tapauksessa luin eilen jälleen kasan Aamuposteja. Eräässä artikkelissa haastateltiin Hyvinkään kaupunginjohtajaa Jyrki Mattilaa ja hän kertoi huomanneensa, että kiireellä on täällä Etelä-Suomessa suurempi rooli kuin muualla Suomessa. Hän kertoi myös, että hänen kokemuksensa mukaan muualla tehdään työtä leppoisammin - ja saadaan enemmän aikaan. Olen itsekin törmännyt usein siihen, kuinka ihmiset, jotka puhuvat usein kiireestään, käyttävät siitä puhumiseen huomattavan paljon aikaa. Jos kiireettään päivittelisi vähemmän, voisiko saada aikaan enemmän, jolloin kiirettä olisi vähemmän?
Kiire on eri asia kuin kiireen tuntu tai kokemus. Kiireen kokemus voi olla niin stressaavaa ja itseään niin vahvasti ylläpitävää, että kiirettä tuntuu olevan, vaikka kiirettä ei olisikaan. Kiireen kokemus ja kiire myös ruokkivat toisiaan. Minun mielestäni, ja kuten päiväkotiharjoittelunikin osoitti, kiireen kokemuksen voi kuitenkin ottaa haltuunsa. Se vaatii kuitenkin paljon työtä, ihan ensimmäisenä kiireen (kokemuksen) huomaamista. Kun kiireen tai minkä tahansa ongelman huomaa, pitää ihmisen mielestäni tehdä työtä joko ongelman korjaamiseksi tai sen hyväksymiseksi, jolloin työtä pitää tehdä oman asenteen muuttamiseksi. Kun tämän työn tekee, tulee samalla ratkaisseeksi ongelman ainakin omalta osaltaan, jolloin ongelma voi jopa poistua.
Työssä kiireen tunnun haltuunottaminen voi tarkoittaa esimerkiksi työtehtävien priorisointia, kaikkea ei ehdi eikä välttämättä tarvitsekaan ehtiä tekemään. Kiireessä näköala helposti kapenee ja kaikki voi tuntua yhtä tärkeältä. Päätä käyttää esimerkiksi päivittäin / viikoittain / kuukausittain hetki työsi suunnitteluun ja työtehtävien asettamiseen tärkeysjärjestykseen, hyvällä omallatunnolla ja ilman kiirettä. Aluksi työn suunnittelun ja etenkin suunnitelmassa mahdollisimman hyvän pysymisen päätös vaatii todennäköisesti paljon tietoista työtä ja / tai jopa huonoa omaatuntoa, mutta vähitellen siitä tulee tapa. Vähitellen voit saada kiireen tuntusi hallintaan ja kun se onnistuu, pystyt paremmin arvioimaan, mitkä tehtävät pitää tehdä nyt, mitkä jonkin ajan päästä ja mitkä joskus, jos ehtii.
Vapaa-ajalla taas kiire voi johtua joko omista tai perheen valinnoista. Henkilökohtaisia ja perheen valintojakin kannattaa arvioida ajoittain ja miettiä, tuottavatko ne enemmän kiirettä vai hyvinvointia. Jos kiire ajaa hyvinvoinnin ohi, kannattaa menojaan karsia. Mahdollinen muutos arkeen voi hyvinkin herättää aluksi vastarintaa, mutta lapsen näkökulmasta perheen yhteinen aika voittanee kiireen mennen tullen.
Hallitseeko kiire sinua vai sinä kiirettä? Sinä päätät.
