Hyvinvoinnin peruspilarit

NEro-hankkeen ja Tilli Toukka -toiminnan taustalta löytyy vahva teoriatausta ja myös viisiperuspilaria: arki ja rutiinit, kosketus, tunteet, positiivinen palaute ja toivo. Päätimme peruspilarit jo ennen NEro-hankkeen alkua ja ne ovat saaneet nykymuotonsa hankkeen edetessä.

Peruspilarit näkyvät kaikissa Tilli Toukka -tapaamisissa, niiden avulla tuetaan vanhemmuutta ja ne käsitellään monipuolisesti Tilli Toukka -koulutuksissa. Tapaamisissa peruspilarit näkyvät konkreettisesti: jokainen tapaaminen etenee samalla rutiinilla, jokaiselle lapselle tarjotaan aina hellää kosketusta, tunteita käsitellään mm. sääkartan avulla, lapsi saa henkilökohtaista, positiivista huomiota eli positiivista palautetta siitä, että on olemassa ja toivoa edustaa esim. ryhmän lopulla tarjottava pieni herkku. Vanhemmille kerrotaan peruspilareiden merkityksestä lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle eli esimerkiksi arjen rutiinien ja sääntöjen tuomasta turvallisuuden tunteesta, hellän kosketuksen parantavasta voimasta, tunteiden ilmaisemisen merkityksestä, itsetunnon kehittymisestä positiivisen palautteen kautta ja toivon olevan lapsen näkökulmasta mm. ajankulun ymmärtämistä. Koulutuksissa peruspilareita käsitellään niin lasten kuin vanhempienkin näkökulmasta ja siellä pohditaan myös sitä, mihin kaikkeen peruspilareista on.

Mitä enemmän peruspilareita on käsitelty, sitä paremmilta ne minusta vaikuttavat. Joku on sanonut niiden olevan hyvinvoinnin peruspilareita ja joku runollisesti niiden olevan rakkauden peruspilareita. Etenkin tuo hyvinvoinnin peruspilarit kolahti minuun henkilökohtaisesti, kun mietin vaikka sitä hetkeä, kun lapseni oli vauva. Pyrin silloin luomaan mahdollisimman ajoissa rutiineja, jossa ruokailut, päiväunet ja ulkoilut seurasivat toisiaan. Kun unet jäivät joko olemattomiksi tai ainakin vähäisiksi, en olisi yksinkertaisesti pystynyt päättämään joka hetki, mitä seuraavaksi tehdään. Kosketus oli tärkeää sekä minulle että lapselle, ihan jo imetyksen ja lapsen kehityksenkin kannalta. Tunteet… Huh, niitähän riitti. Otin joskus mallia Lost-sarjan lääkäristä, joka pelon iskiessä antoi pelon ottaa vallan n. viideksi sekunniksi, jonka jälkeen hän oli taas toimintakykyinen. Minä tein niin väsymyksen tuntemuksen kanssa. Kun annoin tunteelle / tuntemukselle hetkeksi vallan, pääsin sen jälkeen taas eteenpäin. Positiivista palautetta tarvitsee jokainen ihminen, aina. Mitä voipuneempi hän on, sitä enemmän hän sitä todennäköisesti tarvitsee. Toivoa oli muun muassa se ajatus, että niin vähän kuin nukuinkin vauvan ollessa pieni, on se kuitenkin ohimenevä vaihe. Toivoa toi myös perhevalmennusystäväni, josta sain (ja saan edelleen ♡) tärkeää vertaistukea.

Peruspilarit putkahtivat mieleeni taas tänään. Olen viime aikoina nukkunut huonosti ja juuri tällä hetkellä voisi olla hyvä hetki taas ottaa tukea peruspilareista. Voisin miettiä jonkin itselleni sopivan iltarutiinin, jotta en vain menisi notkumaan television ääreen. Voisin pyytää halauksia perheeltäni ja jos se ei ole mielestäni riittävää, voisin mennä vaikka hierontaan. Voisin antaa tunteilleni sen verran tilaa, kuin ne tarvitsevat ja ansaitsevat, ei enempää eikä vähempää. Voisin antaa itselleni positiivista palautetta siitä, että vaikka olenkin tällä hetkellä ihan väsynyt, toimin silti ainakin riittävän hyvin, aina ei tarvitse painaa sata lasissa. Voisin muistaa toivoa, että vaikka tilanne onkin nyt tämä, se tuskin kestää loputtomiin. Näin voisin tehdä ja monia näistä jo toteutankin. Loput vaativat minulta jonkin verran työtä, mutta uskon sen kannattavan. Nyt, kun tiedän sekä ongelman että ratkaisun, on loppu jokseenkin minun toteutettavissani.