Hei "taas", pitkästä aikaa! Tämä syksyni on kulunut seurakuntavaaliehdokkaana, kolmea työtä tehdessä, joulukukkakeräystä järkätessä ja mitä näitä nyt onkaan (kröhöm, perhe, muu kuin työelämä, pari mainitakseni). Ei ole juurikaan pohdintoja syntynyt, matalalennossa ei pysty. Nyt on kuitenkin vuosi siinä vaiheessa, että viikon nukuttuani löytyy päästäni taas koossa pysyviä ajatuksia ja kehostani energiaa. Mahtava tunne <3
Pakko myöntää, olisi tämä syksy voinut olla helpompikin. Tein kuitenkin tietoisen päätöksen kaikilta osin enkä usko, että kovin helposti vaihtaisin tätä syksyä poiskaan. Olen taas oppinut paljon asioita, lähinnä itsestäni, ja vakuuttanut itselleni, että selviän vaikka mistä. Haluan kirjoittaa muutaman sanan noista oppimistani asioista.
Vaikka aikataulu olisi kuinka tiukka, tarvitaan myös rentoutumista. Minä löysin oman rentoutuskeinoni musiikin kuuntelusta. Työmatkoilla autossa luukutin täysillä radiota ja kun sain lahjaksi hyvät kuulokkeet, olen luukuttanut musiikkia lähes missä vain. Sitä paitsi kuulokkeeni ovat vaaleanpunaiset! Ei paremmasta väliä.
Tänä syksynä olin monessa mukana ja ajoittain minusta tuntui, että kaikki on kaaoksessa, pysyin kuitenkin aina (?!) aikataulussa. Sain myös palautetta siitä, kuinka hyvin järjestettyä kaikki oli, esim. mainitsemassani joulukukkakeräyksessä. Emme näe toisten päiden sisälle, onneksi, ja jos asiat hoituvat kuitenkin ajallaan, ei ole oikeastaan väliä sillä, hoituvatko ne päiviä vai minuutteja ennen aikataulun sulkeutumista. Voi sitä paitsi olla, että pään kaaoksessa asiat ovat järjestymässä, järjestymiselle pitää vain antaa aikaa. Ajoittainen kaaos voi myös olla ystävä.
Vielä kolmas asia, mistä luulen kyllä raapaisseeni vain pintaa. Pitkäaikainen työni NEro-hankkeessa päättyy NEro-hankkeen päättyessä 31.12.2018. Se on haikeaa ja on myös aiheuttanut paljon ja ihan uudenlaista työtä. En ole koskaan aiemmin ollut päättämässä kokonaista työpaikkaa palveluiden irtisanomisineen, muuttoineen ym. Työpaikan päättäminen sujui kuitenkin hyvin, ajoittaisesta kaaostunteesta huolimatta. Haikeuden olen antanut iskeä, kun on siltä tuntunut, sillä olen todennut, että sen kiertäminen ei ainakaan auta. Uskon, että sitä on tulossa vielä lisää, mutta tulkoon, jos on tullakseen. Tässä päivänä muutamana ilmestyi myös Helsingin Sanomissa Tommy Helstenin haastattelu. Hän puhui viisaita surun kohtaamisesta: sen läpi on mentävä. Sama koskee mielestäni kaikkia tunteita, etenkin vaikeita.
Nyt taidan vetäytyä taas noin viikoksi talviunille. Katsotaan, mitä sitten. Que Sera Sera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti